Olipa kerran mies ja nainen, jotka ajoivat autolla useamman tunnin matkan vieraaseen kaupunkiin. Aamulla oli riidelty ja kumpikin istui hiljaa. Nainen alkoi varovasti pitkästä aikaa avautua siitä, mistä aamuisessa pintaraapaisussa oli oikeasti kyse: suuresta surusta, kun lapselle oli annettu ikuinen kielto syntyä. Nainen itki ja valitti, mies kuunteli hiljaa ja puhisi aina välillä. Lopulta nainen lopetti ja kuivasi kyyneleensä raskain mielin; ei tästä mitään tullut. Istuttiin jälleen hiljaa.

Tovin myöhemmin, hiljaisen kauppareissun jälkeen, mies pysäytti auton ja istui hiljaa kädet sylissään. Sanoi sitten: "Jos lupaat olla aloittamatta enää tyhmiä riitoja, jos laihdutat reilusti ja jos minun vuositulot saadaan tuplattua, sitten voidaan harkita lasta. Ehkä sitten on niin turvattu olo."

Nainen hymyili yllättyneenä ja huokaisi varovasti syvään. Eikö enää "ei ikinä"? Eikö "ei tässä maailmassa"? Eikö "ei koskaan meille"? Ehkä ihmeitä tapahtui sittenkin.