Sain tänään rohkaisevan kommentin ryhtyä itse purkamaan tätä meidän ongelmatilannetta, sillä mies ei suostu lähtemään kanssani pariterapiaan. Ettei tämä kauhea odotus vain jatkuisi ja jatkuisi, haluan työstää melkeinpä väistämättä edessä siintävää eroa jo etukäteen. Siksi siis lista, miksi minun ei pidä tähän suhteeseen jäädä.

Mies ei halua lasta.

Tämä on kaiken alkusyy ja liikkeelle laittaja. Mies sanoo, ettei koskaan halua lasta. Vastuu lapsesta tuntuu hänestä vastenmieliseltä ja ahdistavalta. Hän ei halua nähdä lapsen saamisessa mitään positiivista. Kuinka tällainen ihminen suhtautuisi vaimoonsa raskausaikana? Tuskin hän haluaisi lähteä yhdessä neuvolaan, jutella pyöreälle vatsalle tai kierrellä lastentarvikeliikkeissä. Voisiko hän muodostaa varmuudella rakastavan suhteen lapseen? Voi olla, mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Todellisuus voisi olla tyly, sellainen mitä pieni viaton lapsi ei missään nimessä ansaitsisi. Millaiseksi parisuhde muodostuisi tällaisen ihmisen kanssa lapsen ollessa pieni, kun se on vaikeaa muillakin? Epäilemättä raskaaksi, itkuiseksi ja ahdistavaksi. Tätä minä en ansaitse tai halua.

Mies on minua kohtaan kylmä.

Suhteemme alkuaikoja lukuunottamatta mies ei ota minua huomioon arjessa. Hän ei kysy mitä minulle kuuluu, ei tee koskaan asioita minua miellyttääkseen tai lohduta, kun olen surullinen. Mistä tunnet sä ystävän -laulussa tosi ystävän tunnistaa siitä, että hän seisoo vaikeuksissa rinnalla. Tämä mies ei sitä tee. Hänen tärkeysjärjestyksessään ykkösenä on aina hän itse. Vaimoa tärkeämpiä asioita ovat hänelle työ, kaverit ja pelaaminen. Mieheltä rakkaudentunnustuksia pitää kerjätä. Hän ei suostu sanomaan työkavereidensa kuullen edes ohimennen, että rakastaa minua. Hän ei vie minua ulos syömään, ei suostu lähtemään treffeille tai tuo koskaan kukkia tai lahjoja. Välillä tuntuu, että olen hänelle vain kotipiika ja hotellin pyörittäjä, jolle ei tarvitse sanoa edes kiitos. Tällaista on hänen "rakkautensa" minua kohtaan.

Mies on kävellyt ylitseni liian monta kertaa.

Tämä mies on valmis manipuloimaan minua, niin että muutan mieleni sekä pienissä että minulle tärkeissä asioissa. Haluan miellyttää häntä aivan liian paljon, kun vastineeksi en saa kuitenkaan mitään. Hänen takiaan olen mm. ottanut pankista lainaa, että pihaan saataisiin kesähelteillä seisomaan moottorikelkka. Monta kertaa olen huomannut, kuinka salakavalasti mies saa taas tahtonsa läpi. Hänen takiaan emme käy sukujuhlissa, emme ulkomaanmatkoilla tai ole koskaan yötä missään. Mies ei suostu luopumaan mielipiteistään tai tahdostaan, vaikka tietäisi, että muut ovat oikeassa. Kun riitelemme, minä olen aina se, joka kotoa annetun opetuksen mukaisesti antaa periksi "viisaampana". Mies ei anteeksi pyydä, virheitään myönnä tai mielipiteissään taivu.

Mies ei pysty ottamaan vastuuta elämästään.

Mies on suhteemme aikana saanut niskaansa toistamiseen luottotietomerkinnät ja laskut ulosottoon. Kun tiedot ensimmäisen kerran palasivat, ajattelin, että nyt kaikki muuttuu. Tästä lähtien mies pitää huolta, ettei tämä toistu. Kuinkas sitten kävikään. Kun miehen firmalla alkoi mennä huonosti, hän ei suostunut puhumaankaan asiasta, nosti vain laskut avaamattomina kaappiin ja odotti. Mitä, sitä en todellakaan tiedä. Pienikin keskustelu asiasta sai hänet raivonpartaalle. Niinhän siinä kävi, että luottotiedot menivät, ja nyt hän maksaa taas vuositolkulla maksamattomia velkojaan. Firman konkurssikin alkoi edetä vasta kun velkojat tekivät asialle jotakin. Näin vastuullinen on minun mieheni. Meidän laskujamme en uskalla jättää hänen huollettavakseen. Minä pidän meidän taloudesta huolta omilla rahoillani, kun hän tuhlaa palkkansa milloin peleihin, milloin elokuviin. Itse kärvistelen niillä roposilla, jotka sattuvat käteen jäämään. Tasa-arvoako? Salli mun nauraa...

Minä ansaitsen enemmän, mitä saan.

Jo edellisistä kappaleista paistaa kirkkaana, että minä todellakin ansaitsen enemmän. Olen antanut kaikkeni tälle suhteelle ja tehnyt lukemattomia myönnytyksiä, että se voisi jatkua. Huomaan kauhistuneena, että olen ollut sokea ja unohtanut itseni. Itsetuntoni pyörii lattianrajan tasolla ja yritän kerjätä lattialle tippuvia murusia tältä ihmiseltä, joka kohtelee minua miten sattuu. Nyt saa riittää. Saa todellakin riittää. Minä tarvitsen rinnalleni tasavertaisen aikuisen, miehen joka välittää minusta myös teoissa eikä vain harvoissa lauseissa. Miehen, joka seisoo omilla jaloillaan ja kunnioittaa minua ja mielipiteitäni. Olen positiivinen, rehellinen ja aidosti välittävä nainen, joka ansaitsee tulla rakastetuksi.Tässä suhteessa arvostusta ei heru eikä positiivista palautetta anneta.

Haluan seistä omilla jaloillani.

Liian pitkään olen elänyt toisen ihmisen ehdoilla. Olen kadottanut niin monta palaa itsestäni, etten tiedä enää edes kuka olen. Mitä minä haluan? Mitä minä tarvitsen? Miksi ihmeessä olen alistunut tällaiseen tilanteeseen? Kuinka sokea olenkaan voinut olla! Tästä eteenpäin minä olen vahva, en heiveröinen, tuulen kuljeteltavissa oleva hissukka. Nyt on pakko olla rohkea, sillä kukaan muu ei tule päätöksiä puolestani tekemään. Minä se olen, joka elämästäni päätän. Uusi elämä alkakoon! Barrikaadeille siskot, barrikaadeille!