Uusi vuosi on alkanut. Terve vaan, arvoisa blogin lukija! 

Yhteinen elämämme miehen kanssa on palannut suurinpiirtein uomiinsa. Onnekseni ja ilokseni suhteemme on nyt kuin silloin alkuaikoina; olemme onnistuneet aloittamaan ihan oikeasti alusta. Hyväntuulisia toisen huomioimisia on enemmän, makuukamarissa juttu luistaa ja muutenkin elämä tuntuu ihanalta. Voi kun tämä onni saisi jatkua!

Hämmennystä omaan sydämeeni on tuonut viime päivien yllätystapahtumat. Noin viikko sitten huomasin itsessäni kummia oireita: ensin alkoi mennä aamuisin nenä tukkoon, sitten kaikki tuoksut tuntuivat oudon voimakkailta ja tietyt hajut kuvottivat. Aamuisin ja päivisin yökötti, lopulta jopa niin paljon, ettei ruoka yksinkertaisesti mennyt alas. Lisäksi rinnat tuntuivat raskailta ja maitoakin niistä tuli. Alavatsa kipuili ja nippaili yli viikon kuten kuukautisten alla - tai alkavan raskauden. Kuukautiset alkoivat lopulta eilen hieman myöhässä, mutta oireet olivat niin uskomattoman selvät, että tiedän olleeni hetken aikaa raskaana. Kemialliseksi raskaudeksihan tuo mitä ilmeisimmin luokiteltaisiin, jos olisin tehnyt raskaustestin. Sitä en kuitenkaan halunnut noin aikaisessa vaiheessa vielä ajatella.

Totta kai ehdin salaa jo haaveilla raskaudesta. Samaan aikaan pelkäsin, että mitä jos ne menkat ei alakaan. Mitä mies nyt ajattelee, jos saman tien tällaisten keskustelujen jälkeen vaimo onkin yllättäen raskaana? Varmastihan ensimmäinen ajatus olisi ollut, että nyt tuo sitten on hankkiutunut raskaaksi häneltä salaa. Rei'ittänyt kumeja tai jotain. Siitä nyt ei kuitenkaan aikuisten oikeasti ollut kysymys. Kyseessä olisi ollut ihan puhdas vahinko ja ehkäisyn pettäminen. Pillereitä en ole syönyt enää vuoteen niiden aiheuttamien mielialaheittelyiden vuoksi, joten kondomit on siis käytössä.

Tuota kysymystä meidän ei sitten tarvinnut käsitellä, koska en ehtinyt puhua asiasta miehelle vielä mitään. Olo oli kuitenkin vuodon alkamishetkellä niin hauras ja kipeä, että olisin halunut siitä hänelle kertoa, mutta en uskaltanut. Jos hän tietäisi, kuinka lähellä raskaus oli ollut, se vaikuttaisi varmasti hänen suhtautumiseensa minuun. Myöskään lapsitaistelun uusintaottelua en olisi näissä fiiliksissä todellakaan valmis ottamaan.

Mutta voi että sitä tunnetta, kun tajusin, mistä on kysymys! Olo oli uskomattoman onnellinen. Tuntui suorastaan pyhältä; tässä minä olen uutta elämää kantamassa. Huomasin kääntyväni kovasti itseeni ja ajatuksiini lapsesta. Hyvin olisi minuun sopinut jouluevankeliumin kuvaus, kuinka "Maria kätki sanat sydämeensä ja tutkiskeli niitä". Tuntui kuin muu maailma olisi unohtunut ja ollut ihan yhdentekevä. Mitä siitä, jos mies ei lapsesta ilahtuisikaan! Mitä siitä, jos joutuisin kasvattamaan lapsen yksin! Minulla olisi suuri ihme sydämeni alla ja myöhemmin käsivarsillani. Siinä olisi minulle onnea ja Jumalan armoa kylliksi.

Sitten vuoto alkoi. Sydämeni pysähtyi. Nyt päivää myöhemmin olo on todella hämillinen. Saako tästä tuntea surua vai pitäisikö olla helpottunut? Jos tästä jotain positiivista etsii, kertoohan tämä, että raskaaksi tuleminen on minulle mahdollista. Se myös vahvistaa valtavasti halua tulla oikeasti raskaaksi ja saada lapsia. Voi kun saisinkin yrittää seuraavassa kierrossa uudelleen! Tällä hetkellä en osaa tehdä muuta kuin rukoilla, että mies antaisi periksi ja antaisi minulle luvan tuntea tuon onnellisuuden uudelleen...