Käsittämätöntä kuinka aika kuluu niin kovaa vauhtia. Tämä blogi oli minulle iso henkireikä, kun elämä kaarsi mutkaan ja lapsikriisi iskeytyi eteen varoittamatta pari vuotta sitten. Kiitos teille, jotka olette kommentoineet viestejäni matkan varrella; olette lohduttaneet ja valaneet uskoa tulevaan. Toivottavasti löydätte omat vastauksenne tilanteisiinne. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Toivoa ei saa menettää.

Oma tilanteeni on nyt se, että pitkän jahkailun ja kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen olemme päättäneet mieheni kanssa erota. Avioeropaperit on jätetty ja mies muuttanut pois yhteisestä kodistamme. Olen löytänyt matkan varrelta ihmisen, joka jakaa kanssani samat haaveet lapsista ja tulevaisuudesta. Varmuutta mistään ei ole, liekö tässä elämässä ikinä, mutta uskon, että tätä onnea kannattaa tavoitella. Tämä mies saa minut tuntemaan oloni käsittämättömän onnelliseksi ja turvalliseksi enkä malta odottaa, mitä elämän kaarteissa vastaamme tulee. Toivottavasti aikanaan myös yhteisiä lapsia, äidin- ja isänrakkautta ja vanhemmuuden iloa.

Kaikkea hyvää elämäänne!

Taivaasta pudonnut