Hei Rakas,

 

Tämä päivä on mennyt itkiessä. Välillä olen pysähtynyt tuijottamaan ulos ikkunasta pää tyhjänä. Haluaisin niin jutella sinun kanssasi, mutta eihän se tietenkään ole nyt mahdollista. Tuntuu, että sydän repeytyy irti rinnasta. Tämä meidän kriisi riittää kumoamaan minun maailmani raiteiltaan: minun mieheni ei koskaan halua kanssani lasta. Sen vuoksi kirjoitan tämän kirjeen.

 

Olen tässä yrittänyt miettiä, miksi tämä tuntuu minusta niin pahalta. Meillähän on kaikki hyvin; on oma kotitalo, molemmilla töitä ja keskinäistä rakkautta kantamassa eteenpäin. Miksi tähän pitäisi hankkia vielä lapsi? Ei missään nimessä siksi, että muutkin hankkivat tai painostavat, vaan koska ajattelen, että ilman lasta elämästämme jäisi puuttumaan jotain hyvin oleellista ja tärkeää. Sydämeni särkyy, ettet ole kanssani samaa mieltä. Pitkä matka on jo yhdessä kuljettu, enkä haluaisi, että tämä on meidän tiemme pää. Eroaminen tämän asian vuoksi repisi minut lopullisesti rikki.

 

Mutta miksi tällaisen päätöksen pohtiminen ei saisi tuntua pahalta? Oletko ajatellut, että jokaisen naisen sisimpään on rakennettu lapsen kaipuu? Salainen haave siitä sanomattomasta onnentunteesta, joka valtaa koko olemuksen, kun rinnoille lasketaan oma pieni jälkeläinen. Pieni olento, joka on samaa lihaa ja verta kuin sinä ja rakas puolisosi. Joillakin se herää aiemmin kuin toisilla, joillakin kiivaampana kuin toisilla. On hirvittävän surullista, että minulla se heräsi nyt, kun sinä olet niin voimakkaasti juuri päinvastaista mieltä.

 

Olen usein miettinyt, miltä meidän lapsemme näyttäisi. Miltä se pieni pellavapäinen poika tuoksuisi? Miltä kuulostaisi? Kuinka hän temmeltäisi meidän kotipihalla ja opettelisi ajamaan pyörällä tai luistelemaan? Apuna olisi rakastava isä, sinä. Saisin seurata, kuinka hellästi sinä katsoisit omaa lastasi ja kasvattaisit isoksi mieheksi…

 

Kaikkea tätä ilman me jäisimme. En voi olla itkemättä, kun sitä ajattelen. Vaikka vanhempana olemisessa on aivan varmasti paljon raskaitakin puolia, voit varmasti ajatella kuinka paljon uskomattoman upeita hetkiäkin siihen mahtuisi. Kuinka sydäntä pakahduttava tunne olisi katsoa vastasyntynyttä lasta, jossa on piirteet meistä molemmista. Kuinka ylpeä isä sinä olisit, kun oma poikasi oppisi jotain uutta, tekisi kenties joku päivä jotain suurta.

 

En jaksa mitenkään uskoa, että sinä et rakastaisi omaa lastasi enemmän kuin mitään muuta. Vaikka vieraiden lapset ovatkin mielestäsi usein rasittavia kakaroita, olen varma, että ajattelet omasta lapsestasi toisin. Varmasti sinäkin olet kuullut monta kertaa, kuinka epäileväinen isä muutti mielensä saadessaan lapsen käsivarsilleen ja vannoi maailmalle, ettei hänen elämässään ole tapahtunut mitään parempaa. Haluan uskoa, että näin on sinunkin kohdallasi.

 

Vastuu pienestä ihmisestä pelottaa jokaista. Minuakin. Onneksi se vastuu on aina molempien vanhempien yhteinen. Tekisin mitä vain, että lapsellamme olisi hyvä olla tässä maailmassa. Voisit olla varma, että puolustaisin lastamme kuin leijonaemo poikastaan yhdessä sinun rinnallasi. Jos meidän suhteemme ei lasta kestäisi, olisin valmis tekemään sen, mitä tarvitaan. Mutta miksei se kestäisi, jos me molemmat sitä tahdomme?

 

En halua, että meidän yhteinen taipaleemme loppuu tähän. En halua muita miehiä, en halua ketään toista. Haluan pitää sinut ja tämän yhteisen elämämme. Vaikka meillä on ollut tosi vaikeitakin hetkiä, kaikesta on selvitty ja niistä yhdessä kasvettu. Haluan uskoa, että tästäkin selvitään ja löydetään vielä jonkinlainen ratkaisu. Ehkä tämä vielä hitsaa meidät entistä tiukemmin yhteen.

 

Toivon, että rakastat minua niin paljon, että voit ymmärtää, etten voi täysin luopua toivosta saada oma lapsi yhdessä sinun kanssasi. Haluaisin, että se lapsi voisi olla toivottu ja rakastettu. Toivon ja rukoilen, että se voisi olla jonakin päivänä mahdollista.

 

Minä rakastan sinua. Toivon, että ymmärrät, mitä yritän sanoa.