Olipa kerran eräs nainen, joka yritti pitää ajatuksensa sisällään. Olihan järkevämpää olla puhumatta isosta ongelmasta, kun sille ei kerran voinut tehdä mitään. Ajan pitäisi antaa tehdä tehtävänsä.

Eräänä iltana nainen oli väsynyt eikä enää jaksanut kantaa ongelmaa yksin. Väsyneenä hän tiuski miehelle ja yritti purkaa tuntojaan siinä mitenkään erityisen hyvin onnistumatta. Mies suuttui, ja yhdessä he saivat aikaan kamalan riidan. Mies puhui taas erosta ja oli sitten pitkään hiljaa. Nainen kauhistui ja itki silmät päästänsä. Hiiskumattomassa hiljaisuudessa he menivät illalla nukkumaan. 

Seuraavana päivänä nainen vuodatti pakokauhuaan ystävälleen: miksen osannut olla hiljaa? Tähänkö tämä nyt päättyi? En minä tätä halunnut. Sydän kylmänä hän koko päivän odotti miehen uusia päätöksiä. 

Tuli ilta ja mies palasi töistä kotiin. Mies ja nainen puhuivat ja jakoivat ajatuksiaan. Mies ei ollutkaan lähdössä. He molemmat halusivat olla vieläkin yhdessä. Ongelmaan ei löytynyt ratkaisua. Päivä kerrallaan he halusivat jatkaa elämäänsä toistensa kanssa.

Sen pituinen se.