Uskomatonta, mutta totta. Tein tänään positiivisen raskaustestin. Kaikki on mahdollista. 

Käsittämätöntä kuinka aika kuluu niin kovaa vauhtia. Tämä blogi oli minulle iso henkireikä, kun elämä kaarsi mutkaan ja lapsikriisi iskeytyi eteen varoittamatta pari vuotta sitten. Kiitos teille, jotka olette kommentoineet viestejäni matkan varrella; olette lohduttaneet ja valaneet uskoa tulevaan. Toivottavasti löydätte omat vastauksenne tilanteisiinne. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Toivoa ei saa menettää.

Oma tilanteeni on nyt se, että pitkän jahkailun ja kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen olemme päättäneet mieheni kanssa erota. Avioeropaperit on jätetty ja mies muuttanut pois yhteisestä kodistamme. Olen löytänyt matkan varrelta ihmisen, joka jakaa kanssani samat haaveet lapsista ja tulevaisuudesta. Varmuutta mistään ei ole, liekö tässä elämässä ikinä, mutta uskon, että tätä onnea kannattaa tavoitella. Tämä mies saa minut tuntemaan oloni käsittämättömän onnelliseksi ja turvalliseksi enkä malta odottaa, mitä elämän kaarteissa vastaamme tulee. Toivottavasti aikanaan myös yhteisiä lapsia, äidin- ja isänrakkautta ja vanhemmuuden iloa.

Kaikkea hyvää elämäänne!

Taivaasta pudonnut

Kävimme tosiaan jokin aika sitten miehen kanssa keskustelun lapsista ja mies antoi kannastaan periksi, vaikkakin kovilla rajoituksilla. Omien sanojensa mukaan hän voi harkita lapsia, kun minä olen laihduttanut ja hän on tienannut vähintään vuoden ajan tietyn verran. Yhtenä ehtona oli vielä se, että yrittäisin hillitä omia pimahduksiani enkä haastaisi riitaa niin helposti. Ja lasten määrästä ei hänen mukaansa sitten voida neuvotella, vaan se on ainoastaan yksi.  

Jotenkin miehen vaatimukset ärsyttävät minua suunnattomasti, vaikka ne antavatkin nurkkaan ajetulle paljon kaivattua toivoa. Asian loputon lykkääminen kertoo kuitenkin mielestäni siitä, että mies ei todellakaan ymmärrä miten vaikeaa lasten saaminen voi olla. Myös se syö totaalisesti naista, miten mies katsoo olevansa jotenkin minun yläpuolellani mielipiteittensä kanssa ja hänen sanansa on se lopullinen laki.

Keskustelun ollessa päällä en kuitenkaan osannut kamalasti vastustella hänen ehtojaan, koska mies teki kuitenkin suuren myönnytyksen aikaisemmasta kannastaan. Kun sitten kysyin, mitä se "harkitseminen" sitten tarkoittaa, hän totesi sen olevan sama kuin lapsien hankkiminen. Hyvä niin. Eipä lämmittäisi kamalasti mieltä vuoden tsemppaamisen jälkeen kuulla taas uudelleen, että "Harkintani tulos on: ei lasta". 

Nuo miehen antamat ehdot eivät ole mahdottomia toteuttaa. Laihduttaminen on myös oma tavoitteeni ennen mahdollisen raskauden yrittämistä. Itse asiassa pian 10 kiloa elopainosta onkin jo hävinnyt viimeisten viikkojen aikana. Vielä reilusti olisi kuitenkin pudotettavaa, joten on tässä edelleen tekemistä. Tiedän kuitenkin selviäväni urakasta ensi kevääseen mennessä. Motivaatio on tällä hetkellä niin kova.  

Tuosta tienaamisesta sitten sen verran, että mies on juuri vaihtanut työpaikkaa nimenomaan siksi, että voisi saada parempaa palkkaa. Jos kaikki menee hyvin, hän saattaa hyvin tuplatakin vuositulonsa, mutta varmuuttahan siitä ei näinä aikoina ole. Toki toivoisin meille molemmille leveämpää leipää, mutta en oikein ymmärrä, miksi sen pitää olla niin suuri kysymys tässä lapsiasiassa. 

Kaiken pohjana taitaa olla hänen viimeisin kommenttinsa "Ehkä sitten olo on tarpeeksi turvallinen". Mies ei siis tunne oloaan niin turvatuksi, että uskaltaisi ajatella lasta. Luulen, että se turvattomuus tulee nimenomaan noista työasioista ja palkan suuruudesta. Palkan korottaminen tuntuu olevan hänen tämän hetkinen prioriteettinsa. Niin tyypillistä miesten ajattelumallia, sanoisin.

En oikein uskalla iloita vielä tuosta käymästämme keskustelusta, vaikka "ei koskaan" onkin muuttunut taas "myöhemmäksi". Pelkään vain, että mies muuttaa vielä moneen kertaan mielensä, vaikka nuo ehdot täyttyisivätkin. Päivä kerrallaan siis mennään, pitää toivoa lisää ihmeitä!

Olipa kerran mies ja nainen, jotka ajoivat autolla useamman tunnin matkan vieraaseen kaupunkiin. Aamulla oli riidelty ja kumpikin istui hiljaa. Nainen alkoi varovasti pitkästä aikaa avautua siitä, mistä aamuisessa pintaraapaisussa oli oikeasti kyse: suuresta surusta, kun lapselle oli annettu ikuinen kielto syntyä. Nainen itki ja valitti, mies kuunteli hiljaa ja puhisi aina välillä. Lopulta nainen lopetti ja kuivasi kyyneleensä raskain mielin; ei tästä mitään tullut. Istuttiin jälleen hiljaa.

Tovin myöhemmin, hiljaisen kauppareissun jälkeen, mies pysäytti auton ja istui hiljaa kädet sylissään. Sanoi sitten: "Jos lupaat olla aloittamatta enää tyhmiä riitoja, jos laihdutat reilusti ja jos minun vuositulot saadaan tuplattua, sitten voidaan harkita lasta. Ehkä sitten on niin turvattu olo."

Nainen hymyili yllättyneenä ja huokaisi varovasti syvään. Eikö enää "ei ikinä"? Eikö "ei tässä maailmassa"? Eikö "ei koskaan meille"? Ehkä ihmeitä tapahtui sittenkin.

I've been around the world but I don't seem to be getting anywhere

I try to read the news but nothing new is going on there

Every time I'm getting drunk I'm not having very much fun

Hour after hour escapes I'm stranded in this hazy landscape

 

Everything is running by me in a blur

I'm beside myself but I can't stir

Living here in beneath the surface of a lake

So tired of walking through life half awake

 

It's the same empty refrain but it's not music to my ears

I hear people talking loud but their lonely laughter sounds just like tears to me

I guess I've lost the thread of this human conversation

Hour after hour escapes I'm stranded in this hazy landscape

 

Everything is running by me in a blur

I'm beside myself but still I can't stir

I'm living here in beneath the surface of a lake

So tired of walking through my life half awake

 

Malene Mortensen: Blur